lauantai 2. heinäkuuta 2016

Uusia pettymyksiä



Mietin pitkään kirjoittaisinko tästä aiheesta edes blogiin. Olisiko vain parempi ettei kukaan tiedä etten pääsekkään sisään. Kuitenkin tässä viime syksyn ja kevään aikana kerroin monelle läheiselle ihmiselle yrittäväni vielä hakea Eläinlääketieteellisen tiedekuntaan. Urakka tuntui ylitsepääsemmättömältä, mutta hammasta purren aloin uurastamaan.

Eläinlääkärin ammatti oli aina ollut suurin haaveeni. Vuoden 2014 loppupuolella alottaessani työskentelyn eläinklinikalla unelmani ovat saaneet vain entistä enemmän tuulta siipiensä alle. Näin ja koin mitä ammatti todella on, enkä siltikään tullut toisiin ajatuksiin. Hoitajan työ on ollut minulle mieleistä, mutta kaipaan enemmän haasteita ja haluan tehdä enemmän. Meillä on ollut töissä kannustava ja motivoiva työilmapiiri alusta saakka ja pidän todella paljon tästä yhteisöstä. Siksi halusin kertoa myös työkavereilleni hakevani vielä uudestaan, sillä vaikka epäonnistuisin, he kannustaisivat minua jatkossakin.

Kaikista ei tule eläinlääkäreitä, enkä tiedä tuleeko minustakaan koskaan. Vuonna 2012 Lääketieteellisten alojen valintakoe koki suuren uudistuksen pääsykokirja Galenoksen jäädessä pois pääsykoemateriaalista. Siitä lähtien pääsykoekeeseen on kuulunut lukion Fysiikan (8kurssia), Kemian (5 kurssia) ja Biologian (5 kurssia) oppimäärä. Itse opiskelin lukiossa kaikki kyseiset kurssit lähinnä läpi rämpien, varsinkin FY/KE. Vaikka tiesin mistä haaveilin, en löytänyt tarpeeksi suurta motivaatiota opiskella kunnolla. Jos nyt saisin takaisin ajan, jolloin joku neuvoisi minua, ottaisin siitä kaiken irti. 


Kävin ensimmäisen kerran pääsykokeessa heti ylioppilaskirjoituksien jälkeen 2013. Kokeen jälkeen fiilis oli lähinnä se, etten koskaan tulisi selviytymään tästä ja hautasin jo osittain koko ajatuksen. Opiskelukaverit ilmoittivat yksi toisensa jälkeen saaneensa opiskelupaikkoja ympäri Suomea ja minä jäin viettämään välivuotta töitä tehden. Syksyllä 2014 otin vastaan opiskelupaikan Savonian AMK:sta, joka oli yksi suurimmista virheistä. Minulla oli vain kiire saada opiskelupaikka. Ala ei ollut minua varten ollenkaan ja jätin koulun kesken miltein heti aloittamisen jälkeen ajattelematta koulupaikkaa vastaanottaessani menettäneeni siltä istumalta tärkeän ensikertalaisuuden

Vuoden 2015 pääsykoe minulta jäi välistä myös kaiken muuttamisen ja työpaikkojen etsimisen takia. Uusi työ ja täysin uudet kuviot eivät antaneet sijaa lukea enää samalla pääsykokeisiin, mutta kokeen sisältö innosti minua yrittämään jälleen.

Aloitin lukemaan Syyskuussa 2015. Tahkosin Kemian kaikki viisi kurssia ja laskeskelin erilaisia laskuja. Biologiassa keskityin miltein täysin ihmisen anatomiaan ja fysiologiaan. Aika alkoi käydä vähiin kun vihdoin aloin kertaamaan fysiikkaa. Huomasin miten hataralla pohjalla minun taitoni lukion jälkeen olivat. Kohta olikin jo Huhtikuu enkä ollut edes viidennessä kurssissa menossa.

Tunnelmat pääsykokeessa olivat huojentavat. Ei aineistoa ja osasin jo paljon enemmän kuin ensimmäisellä kerralla. Biologian monivalinnat olivat kivoja ja muutenkin siltä osin kaikki tehtävät. Kuitenkin selatessani sivuja eteenpäin huomasin kuinka paljon fysiikan tehtäviä olikaan vielä vastassa. Kemian painotus oli mielestäni todella vähäinen. Aika loppui kesken enkä päässyt edes aloittamaan viimeisten sivujen isoja tehtäviä. 


Tunnelmat pääsykokeen jälkeen olivat kuitenkin aluksi positiiviset. Laskin itselleni pisteitä ihan kivasti käydessäni läpi valintakokeen vastausanalyysiä. Pikkuhiljaa toiveet alkoivat murentua kun selasin Älyvuotoa ja luin kuinka useammat olivat laskeneet mielettömän hyviä pisteitä. Hetken aikaa pystyin lomailemaan ilman että mietin pääsinkö vaiko en. Kesäkuun viimeisellä viikolla löysin itseni opintopolun sivuila joka ilta ja huomasin näppäilleeni miettien jos skaalauskerroin olisi tämä tai tämä niin ehkä pääsisin.

Yliopisto panttasi sisäänpääsylistaa viimeiseen asti ja opintopolun nettisivutkin ennättivät kaatua ennen tulosten julkistamista. 1.7.2016 aamulla pääsin kirjautumaan ja näin tyrmäävän tekstin "opiskelupaikkasi on hylätty". Kaikista ennakkoasenteistani huolimatta minua harmitti ihan todella. Tiesin etten ole vielä vaadittavalla osaamistasolla mutta silti jokin toivon kipinä minussa paloi. Eniten harmitti, että skaalauskerroin oli aivan mitattömän pieni ja kokeen taso oli todella hyvä. Eläinlääketieteellinen varasi tänä vuonna 68 paikastaan miltein 50 ensikertalaisille, joiden joukossa en itse valitettavasti pääse enää koskaan hakemaan.

Eilisen illan keräilin itseäni ja yritin nostattaa "minusta ei tule mitään"- fiilistä vähän parempaan suuntaan. Tänään taoin päähäni jo itselleni "monet hakevat vuosia"-fiilistä ja avasin jo fysiikan kirjat uudelleen. Vaikka tämä matka tuntuu loputtoman vaikealta ja mahdottomalta, haluan ainakin yrittää tosissani. Ei tarvitse ainakaan sitten 20 vuoden päästä herätä ajatukseen "MIKSI EN KOSKAAN YRITTÄNYT PARASTANI?"


10 kommenttia:

Nath kirjoitti...

Tsemppiä Ronja! Kun jostain haaveilee todella paljon ja on valmis tekemään töitä unelmien eteen ne ovat kyllä saavutettavissa. Oletko miettinyt mahdollisuutta opiskella eläinlääkäriksi ulkomailla, Tartossa? En tiedä mitä kaikkea se vaatii, mutta Vienon kasvattaja on suorittanut ell.opintonsa siellä ja on juuri valmistunut.

Jos yhtään lohduttaa, niin täällä on yksi suvun musta lammas. Minusta piti tulla (isän toiveiden mukaan) insinööri ja vaikka mitä muuta, ja aivojakin olisi siihen, mutta - se kiinnostus puuttuu. Kävin yliopistossa pyörähtämässä puoli vuotta tekstiiliopintojen parissa ja totesin, että ei ollut korkeakouluopiskelu ainakaan siinä muodossa minun juttuni. Veljeni opiskelee ammattikorkeassa metsätalousinsinöriksi ja siskoni hyväksyttiin juuri ammattikorkeaan restonomikoulutukseen. Sitten olen minä, jolla on taskussa ylioppilaspaperit, artesaanin paperit ja kohta trimmaajan paperit - aloilta, joilla on hankala työllistyä ilman yrittäjyyttä ja joiden tutkinnoista ei välttämättä ole suoraa apua työpaikkoja hakiessa. Tällä hetkellä motivaatio opiskelemaani alaa ja tekemääni työtä kohtaa on 0 (riippuen monesta osatekijästä, joista yksi on hirvittävän pitkä työmatka) ja mietin jo uskaltaisinko ehkä ensi vuonna hakeutua johonkin koulutukseen, josta saisi yleishyödyllisemmät paperit. Silti jaksan vielä toivoa, että enköhän jostain paikkani löydä. Tällä hetkellä haaveilen ihan vaan saavani töitä kotikunnasta lähempää kotia ja voivani alkaa tehdä töitä sivutoimisena omalla toiminimellä - ja siinä on tällä hetkellä haavetta kerrakseen tavoiteltavaksi :)

Ronja kirjoitti...

Kiitos Nath tsempistä. Tartossa opiskelu on kokonaan englannin kielistä ja siellä on lukukausimaksut. Ennen ollut 7500€ ja kuulin huhua että hinta on noususuhdanteinen. Ainakaan vielä minulla ei kyllä rohkeus riitä ulkomaille. Mielellään opiskelisin koti Suomessa. :-(

Maarit kirjoitti...

Älä Ronja luovuta jos oikeasti tiedät sydämessäsi että eläinlääkärin työ on juuri sitä mitä haluat loppuelämäsi tehdä! Kuten olen kertonut, ei se helppoa ollut silloin aikanaa minullakaan. Voin sanoa aivan kirkkain silmin, että sisäänpääsy ja sen eteen tekemäni työ oli ehdottomasti kaikkein vaikein ponnistus mitä ikinä olen tehnyt. Muistan vaan ajatelleeni, että vaikka se veisi kuinka monta vuotta, johtaa se minut lopulta siihen, mitä haluan tehdä työkseni loppuikäni. Enkä ole katunut! Sinä olet vielä niin nuori, ja pääset aivan varmasti vielä sisään! <3

Riina kirjoitti...

Tsemppiä sinne kohtalotoverille! Täällä toinen vaille eläinlääkispaikkaa jäänyt. Takana lukio, sen jälkeen vuosi yliopisto-opintoja (edelleen ensikertalainen kuitenkin), vuosi kokopäiväistä valmentautumista pääsykokeeseen ja sitten eläintenhoitaja-opinnot, joista valmistuin viime keväänä. Nyt edessä olisi neljäs haku ja kokonainen vuosi pääsykokeeseen valmistautumista.. Jos kaipaat vertaistukea voin nakata vaikka fb:ssä viestiä. :)

Ronja kirjoitti...

Voi kiitos. Painitaan kyllä tosiaan aika lailla samassa tilanteessa. Laita ihmeessä mulle viestiä jos vaan tahot!

Caisa kirjoitti...

Heippa,
En tiedä tavoittaako vanhaan postaukseen tehty kommentti enää, mutta laitanpa silti viestin.
Olen itse juuri niitä henkilöitä, jotka ovat joutuneet hakemaan eläinlääketieteelliseen _MONTA_ kertaa. Tiedän kuinka piinaavaa ja raastavaa ohuen kirjeen saaminen on ja kuinka turhauttavalta tuntuu tuhlata taas yksi vuosi asioiden opetteluun. Itseltäni kului siis NELJÄ pitkää vuotta ennen kuin lopulta pääsin sisään. Voin silti sanoa, että päätökseni unelmani toteuttamisesta on ollut elämäni parhain päätös. Vaikka opintotukikuukaudet tulevat loppumaan kesken, en kadu mitään - tai ehkä sitä etten lukenut kemiaa ja fysiikkaa aikoinaan lukiossa :D. Harvempi tiedekunnassa aloittavista on päässyt ensimmäisellä kerralla ja hakijoiden keski-ikä ei todellakaan pyöri sielä parinkympin tienoilla. Vanhempia hakijoita ja uuden ammatin opiskelijoita on enemmänkin. Sitä paitsi et edes olisi vielä vanhusten joukossa :)
Se mitä yritän kai sanoa, on että jos olet todella varma, että eläinlääkärin työ on unelma-ammattisi, niin rohkaisen sinua yrittämään vielä kerran. On jo puoli voittoa, että tietää mitä haluaa, suurin osa ihmisistä kun ei koskaan tiedä.
Tsemppiä! Linkitän vielä tähän pienen haastattelun, jonka itse annoin sisäänpääsyni jälkeen - jos se yhtään toisi lisätarmoa :)
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/09/11/neljas-kerta-toden-sanoo

Ronja kirjoitti...

Hei Caisa ja kiitos ihan valtavasti kun kommentoit!
En aio luovuttaa, ostin juuri MAFYn etälääkis kurssin, joka sisältää simuloituja pääsykokeita ja paljon materiaaleja. Olin vähän typerys 2013 luovuttaessani ja lannistuin. Olisi vaan pitänyt yrittää kovemmin! Nyt työn ohessa on kyllä päässyt näkemään ja kokemaan niin paljon, että tahdon vielä yrittää. Jos ei muuta tästä hakemisesta saa niin ainakin sen tunteen että on yrittänyt!

Opiskelet vielä Viikissä? :-)

Caisa kirjoitti...

Jes, juuri oikea asenne!! Pidän varmasti peukkuja :)
Juu opiskelen vielä Viikissä, vasta ensimmäinen eläinlääkisvuosi takana. Viikki-vuosia tosin muutoin on takana enemmältikin biologian opiskelujeni takia. On tullut kampus perin tutuksi ;).
Omasta (jo kertaalleen kuopatusta) blogistani löytää hivenen postauksia elukalla opiskelusta. Yritän elvyttää blogia taas eloon jatkossa koirablogin muodossa - meille muuttaa mikäs muukaan kuin valkoinenpaimenkoira :)

Ronja kirjoitti...

Wautsi, että meillä on sit samat haaveet ja sama rotuvalintakin ;) Onko valkkari sulle ennestään tuttu? Mistäs pentu tulee? :) Jos kiinnostaa niin mun poikia saa tulla katsomaan vaikka treeneihin joku kerta. Asutaan Vantaalla niin ei varmaan kovin pitkä matkakaan tule:)

Caisa kirjoitti...

No kun vielä on samanlainen työpaikkakin!:D Toimin hoitajana/avustajana pieneläinklinikalla.
Valkkari on pitkällisen haikailun ja haaveilun tulos, ensimmäinen ihan oma koira. Ja ensimmäinen tuleva harrastuskoira, joten kiitos mielelläni tulen mukaan seuraamaan treenejä! Tarkoitus olisi kuitenkin sukeltaa koiraharrastusmaailmaan ihan kunnolla.
Vantaalla asustellaan myös :) Pistän sulle viestiä tulemaan.