Päivä jota ei olisi pitänyt tapahtua

Rokin koulutus ja vastaehdollistaminen kaikkiin ongelmia aiheuttaviin asioihin on mennyt jo suuria harppauksia kohti parempaa. Välillä on tullut niin hienoja onnistumisia että on väkisinkin hymyilyttänyt. Niinkuin arvata saattaa, ei kaikkia resursseja pysty yksinkertaisesti hallitsemaan. Äkkitilanteita tulee elämässä vastaan aivan varmasti ja kaupungissa eri toten.

Pojat olivat eilen mukana töissä. Kamu sai vähän laseria ja hierontaa jumissa oleville lihaksilleen. Kauniissa säässä lähdimme takaoven kautta kotia kohti ja olin aikeissa antaa koirien pissata läheiseen pusikkoon ennen kävelyä parkkihallille, jossa auto odotti. Hyvä sää oli saanut ihmiset liikkeelle ja Roki oli levoton. Se bongasi muutaman seisoskelevan ihmisen ja alkoi hieman käydä kierroksilla. Yhtäkkiä pusikosta hyökkäsi vapaana oleva monirotuinen karvaturri suoraan koirieni luo. Irtokoira vaikutti hyväntahtoiselta mutta tuli suoraan puskista ja häntä tötteröllä. Minulla ei ollut mitään tehtävissä, molemmat koirat syöksyivät puolustusvietissään kohti koiraa ja Kamu ehti napata koiraa hieman niskasta (luulin näkeväni tämän). Siinä vaiheessa metsiköstä kuului humalaisten ihmisten huutoja ja irtokoira otti jalat alleen. 

Tapahtuma oli liikaa Rokille. Koira joutui miltein paniikkiin ja haukkui taukoamatta pää pyörien ja odottaen milloin koko maailmaa kaatuu niskaan. Se ei kuullut eikä nähnyt minua. Sinkosi hihnassa ja valjaissa ihan miten sattuu. Kamu meni levottomaksi Rokin käytöksestä ja koirat alkoivat lietsoa toisiaan. Otin Rokin päästä kiinni ja yritin rauhoittaa sitä ja puhua sille, ei mitään yhteyttä. Kävelimme hetken toiseen suuntaan mutta koira haukkui edelleen ja väisteli kuin jotakin näkymättömiä avaruusolioita olisi hyökkinyt sen kimppuun. En keksinyt eää muuta kuin sujauttaa hihnan käsilenkin sen kaulaan ja taluttaa sitä todella napakasti ihmisvilinän läpi autolle.

Kävellessä todella lähellä minua ja napakassa otteessa koira pystyi rauhoittumaan. Tokihan se oli järkyttynyt ja läähätti kuin suuremmankin urheilusuorituksen jälkeen, muttei haukkunut. Autoon päästyään Roki kävi maate kuin olisi päässyt turvaan. Minä miltein itkin pettymyksestä ja päällimmäisenä vellovista ajatuksista. Näin silmissäni kuinka monet työtunnit koiran kanssa valuivat hukkaan.

Kotiin saapuessamme koira oli vieläkin hieman varuillaan. Parkkipaikalla kaukana kävelevät ihmiset ja vähänkin oudommat äänet saivat koiran pöhisemään. Päätin itse istua hetkeksi alas ja miettiä kuinka tästä nyt edetään. Kuppi kahvia ja ajatus rentouttavasta metsälenkistä koiralle tuntui nyt hyvältä. Otin kameran mukaan yhdessä koiran kanssa ja suuntasin metsään.

Roki tepasteli pallonsa kanssa innostuneen iloisena kunnes maaperä halusi antaa minulle jonkin sortin muistutuksen olemassaolostaan. Kaaduin suoraan naamalleni tallattuani ensin auenneisiin kengännauhoihini. Kamera jäi tietysti alle ja pamautti minua suoraan leukaan. Ilmat pihalle ja oikea ranne alimmaisena. Koira juoksi katsomaan oitis että mikäs sille tuli? Minun ensimmäinen ajatukseni oli, etten pääsisi pääsykokeeseen jos ranteeni murtui. Hetken henkeäni haukkoen ja ajatuksiani keräillen pystyin nousta istumaan. Kaikki luut taisivat olla ehjät mutta mustelmilta ei voinut välttyä.

Hetken sammaella istuessani ajattelin että nyt täytyy vähän hidastaa tahtia. Vastoinkäymisiä tulee ja niistä selvitään kyllä. Kesä on kohta ja voin rentoutua kaiken stressin helpottaessa. Koiran kanssa edetään omalla painollaan ja tehdään kaikki voitavamme. Nyt on edessä vielä kaksi viikonloppua jolloin kertailen rennosti oppimaani ja menen pääsykokeeseen hyvällä mielellä. Olen tehnyt kaiken voitavani tänä vuonna ja katsotaan mihin se riittää.

Ilta-aurinko muistutti minua miten kaunista metsässä onkaan. Koira sai juosta ja kamerakin toimi tällistä huolimatta. "Vastoinkäymisistä voittoon" - vai miten se meni?