lauantai 10. kesäkuuta 2017

Toinen serti


Hämeenlinnassa valkkareita oli tänään tuomaroimassa Tarja Löfman. Hän taisi tykätä Rokista kovin, sillä saimme nyt toisen sertimme. Alkuun näyttelypaikalla Roki kehitteli itselleen taas kaikkea pöhimisen aiheita ja tuntui olevan aika tättähäärä. Onneksemme saimme palikat kohdilleen juuri ennen kehän alkua ja poika laittoi taas parastaan.

Kehä oli suuri ja tasainen, joten mehän Rokin kanssa sitten juostiin oikein koko rahan edestä. Liikkeet saimme esittää ihan kaksi kertaa, sekä aluksi ja vielä pakollisten pönötysten päätteeksi. Tuomari sanoi, että koira oli hänestä iloinen veijari, josta huomaa nuoren iän. Totta joka sana, Roki tosiaan on aika rauhakseltaan kehittyvä poju, eikä varmaan saavutakkaan mitään muhkeita mittoja aikuituessaankaan.

Kaiken kaikkiaan yksilöarvostelun jälkeen meille huikattiin, jotta kelpaisiko serti? No totta tosiaan kelpaisi!

ERI, AVK1, SA, PU, SERT ja VSP
"2v. Erinomaisen tyyppinen ja vahvuinen uros. Hyvä purenta ja pigmentti. Silmät voisivat olla tummemmat. Hyvät päänlinjat ja mittasuhteet. Oikeat rungon mittasuhteet. Erinomaisesti kulmautunut takaa, niukemmin edestä. Vielä kapea rintakehä. Liikkuu keskipitkällä askeleella hieman vallattomasti edestä. Hyvä ylälinja. Laadukas, tänään niukka karva, jossa riittävän puhdas väri."

0 kommenttia: