Kulunut vuosi on ollut täynnä onnistumisia, iloa, surua ja myöskin epäonnea. Vuosi on ollut kasvamista ja epätoivon hetkiä, mutta silti siitä on selvitty eteenpäin vielä ihan "järjissään". Pääsykokeisiin lukeminen on ollut prioriteettina siellä kärkisijoilla ja verottanut omaa jaksamistani kaiken muun vapaa-ajan suhteen.
Rokin kanssa vuosi 2017 on ollut kehityksen aikaa. Alkuvuodesta saimme uuden suunnan tarkkikurssin kautta ja minulla alkoi olla työkaluja koiran henkisen puolen eteenpäin viemiseksi. Harrastaminen alkoi onnistua ja suoritimme Etsijäkoiraliiton alkeiskurssin kesään mennessä. Myös BH-koe oli jonkilainen merkkipaalu nuoren koiran kanssa yhteistyötä rakentaessa.
Epäonni terveyden suhteen kuitenkin vaikeutti hyvin alkanutta harrastustamme kesän jälkeen. Rokin tassut oireilivat jostain syystä kutiavalla ihottumalla ja ongelma ei tuntunut ratkeavan sitten millään. Nyt on otettu koepalat ja tutkittu röntgenkuvat jaloista, eikä mitään sen kummempaa taustasyytä ole selvinnyt jalkojen oireilulle. Lääkekuuri on alkanut purra tassuihin, mutta edelleen esimerkiksi metsälenkit vapaana aukaisevat vanhat haavat.
Sairasloma on ollut energiselle koiralle vähän haasteellinen, mutta yllättävän vähin ongelmin ollaan siitä selvitty. Eukalyptuksen piilottelu on ollut Rokille hyvää ajan vietettä kaiken levon rinnalla.
Loppu vuoden yksi kohokohdista oli Kuopiossa pidetty luonnetesti, jonka jälkeen Rokikin valioitui Suomen muotovalioksi.
Kamun kanssa vuosi on mennyt ilman sen kummempia tavotteita. Koira on ollut terve ja suku on jatkunut uusilla Devoted One`s C-pennuilla, joiden elämää olen ihanan tiiviisti päässyt seuraamaan. Oilin leirillä nähtiin myös vanhempaa jälkikasvua ja ilokseni kaikki olivat edelleen ihanan avoimia harrastuskavereita ja perheenjäseniä.
Kuvasin myös Kamun selän sen täyttäessä kahdeksan vuotta ja tulokset olivat täydelliset.
Lopuksi joulukuun messari toi meille vielä haaveilemani Veteraani voittaja 2017 tittelin, joten sen tiimoilta oli aika siirtyä Kamun kanssa eläkkeelle näyttelykehistä.
Kuva: Maarit Alanen
Alkaneen vuoden tavoitteena on päästä kouluun. Ainakin olen päättänyt antaa kaikkeni tämän pääsykoeurakan tiimoilta. Katsotaan mihin se riittää ja tehdään uudet suunnitelmat vasta kun tulos on tullut. Päällimmäisenä toiveena on jaksaminen. Henkinen jaksaminen, mutta myös fyysinen. Liikunta, lepo ja ravitsemus ei saisi olla toissijainen asia lukemisen rinnalla.
Koirien kanssa toivotaan terveyttä ja mukavia yhteisiä harrastuksia. Kevään mittaan varmasti päästään taas kiinni säännöllisempään treeniin ja toivottavasti kesällä kuullaan jälleen Kamun jälkikasvun tassujen töminää.
2 kommenttia:
Hei!
Jotain kautta eksyin tänne joitain viikkoja sitten, varmaankin hain eläinlääkisaiheisia blogeja.
Tsemppiä keväälle! Pääset kyllä, kun vain nyt jaksat opiskella kevään. Jotenkin tuntuu tosi selkeältä sun ura-ajatuksesi, sulla on töidenkin kautta hyvin realistinen kuva siitä, mikä on tavoitteena, varmasti siis oikea paikka. Eli kannattaa jaksaa, niin kuin joku jo sanoikin, se on hetkellinen mörkö, joka sitten unohtuu, kun se jää taakse. Ja sä et todellakaan ole vanha, vaan hyvin nuori, vielä monta vuotta ihan oman ikäluokan joukossa. Ja kun sä sitten pääset sisään, sulla on jo jalka oven välissä hoitajan työn kautta ihan eri tavalla, kuin jos mitään vastaavaa taustaa ei ole.
Pääsin itse viime keväänä elukalle kolmannella hakukerralla. Ekalla kerralla olin ihan turistina, en ollut lukenut tarpeeksi. Tokalla kerralla olin siinä alkupään varasijoilla ja nyt sitten sisällä. Epätoivo, että ei pääse sisään, on ihan tuttu tunne! Äläkä stressaa siitä ensikertalaisuudesta. Mäkään en ollut ensikertalainen – ja ainakaan viime keväänä sillä ei ollut mitään merkitystä. Pisteraja ei ollut yhtään alempi niille, jotka hakivat ensikertalaiskiintiössä, eli yksikään ensikertalainen ei "vienyt" kenenkään opiskelupaikkaa alhaisemmilla pisteillä. Vaikka ei-ensikertalaiskiintiö saattaa näyttää pieneltä, kiintiöillä on hyvin vähän merkitystä. Eli käytännössä niin moni hakijoista on ensikertalainen että heitä on ylivoimaisesti suurin osa. (Niissäkin lääkiksissä, joissa ensikertalaisuudesta on ollut hyötyä, niin hyöty on ollut aika pieni.)
Mulle itselleni on todella tärkeää pääsykokeiden kaltaisissa isoissa haasteissa se, että ajatusten pitäisi pysyä koossa. Aikaa lukea täytyy olla tarpeeksi ja keskittymisen pitää säilyä. Mulla toimi parhaiten se, että aika tiukastikin rajasin kaiken ylimääräisen pois, kävin ratsastamassa kerran tai kaksi viikossa ja ulkoiluttamassa koiria, mutta muuten käytännössä luin. Mulle käy niin, että jos esim. olen liian sosiaalinen, niin keskittyminen kärsii. Vähän kuin vetäytyisi mietiskelemään muutamaksi kuukaudeksi ;). Toisille voi tietysti olla elintärkeää päästä vähän tuulettamaan päätään – itse tietää aina parhaiten :).
Ja sitten mä en saa antaa itseni murehtia mitään, mihin en voi vaikuttaa. Eli tämän mä uskallan antaa ihan vinkkinä, varmasti sopii jokaiselle: Älä anna itsesi murehtia mitään, mihin et voi vaikuttaa, oli se sitten ensikertalaisuuskiintiö tai tulevaisuudessa ehkä muuttuvat pääsykoekäytännöt tms. Sellaisten asioiden murehtiminen vie energiaa ja ennen kaikkea vie huomion siitä, missä sen pitäisi olla, eli tiettyjen asioiden opiskelussa.
Paljon tsemppiä!
Hei!
Kiitos kommentistasi, tällaiset piristävät mieltä kummasti:)
Nyt lukiessani olen huomannut, että olen paljon enemmän pystynyt keskittymään yhteen kokonaisuuteen ja sen oppimiseen. Tällainen on puuttunut aiempina vuosina, kun olen yrittänyt vain ahmia tietoa ilman ymmärrystä.
Nyt olen aikatauluttanut arkeni aivan uudelleen. Vakituiset koiraharrastukset olen pyyhkinyt kalenterista ja oikeastaan kaikki muukin ylimääräinen on poissa. Haluan antaa kaikkeni tänä vuonna.
Toivottavasti nähdään ensi syksynä!
Lähetä kommentti