tiistai 14. toukokuuta 2019

Kiitos yhteisestä matkasta



Huomenna tämä kaikki on ohi. Kaikki se neljä vuotta, jolloin olen jollain tavalla aina joutunut laittamaan elämäni pauselle ja keskittämään kaikki ylimääräiset voimani arjen ja työn lisäksi vain pääsykokeeseen valmistautumiseen. En halua edes ajatella kuinka paljon olen joutunut uhraamaan aikaa ja rahaa tähän urakkaan, mutta nyt voin ainakin sanoa itselleni (muille minun ei tarvitse), että olen yrittänyt kaiken sen, mitä minusta on annettavaa. Ja hyvä niin, sillä ainakaan ei jää sellainen tunne, että josko olisin vielä kokeillut.

Vaikka neljä vuotta tuntuu menneen aika nopeasti, silti sitä menetettyä aikaa jotenkin katkeruudella silloin tällöin muistelee. Jos matka on kasvattanut, on se myös kuluttanut. Tällä opiskelun määrällä olisin esimerkiksi jo opiskellut itselleni ammatin korkeakoulussa. Silti en vaihtaisi hetkeäkään pois siitä työstä ja opista jota olen saanut klinikalla, koska se on ollut niin lähellä sitä mitä koko sydämestäni haluan tehdä. Iso kiitos niille ihmisille, jotka tunnistavat itsensä.

Mafyn valmennuksessa menneenä talvena ja keväänä olen oppinut itsenäisemmäksi. Opiskeluvalmentajani on saanut nostettua minua harmittavan synkistä ajatuksista ja harjoituskokeet ovat luoneet minusta aika rautahermoisen kokeen tekijän. Viimeisin harjoituskoe jätti minut viiden pisteen päähän sisäänpääsyrajasta ja se oli tähän mennessä paras suoritukseni, silti olen itselleni kovin armoton. Näin pääsykoetta edeltävänä päivänä haluan kuitenkin pitää mieleni kirkkaana ja toivoa edes hyvän tuurin olevan tällä kertaa matkassani.

Tämä olkoon viimeinen kirjoitus pääsykoeaiheesta. Tulevana kesänä aion keskittyä kehittymään valokuvaajana, harrastamaan ystävieni kanssa, toivottavasti kouluttamaan tulevaa pentua ja tekemään ihan sitä mikä hyvältä tuntuu. Käännän nyt tämän pääsykoesivun elämässäni ja muistelen sitä joskus luultavasti hieman ruusunpunaisemmin kuin tällä hetkellä. Vaikka matka on ollut kovin yksinäinen ja yksin tekemistä, en olisi jaksanut yrittää näin paljon jos ei ympärilläni olisi ollut useita niin kannustavia ja eteenpäin työntäviä ihmisiä. Kiitos siitä jokaiselle.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pääsitkö?

Ronja kirjoitti...

EN :(