torstai 26. syyskuuta 2019

Ensimmäisten viikkojen touhuja


Viikot Uunon kanssa ovat vierähtäneet nopeasti, mutta hieman epäonneakin meillä on ollut matkassa. Kaksi viikkoa sitten Uunon varvas murtui painavan ulko-oven väliin ja siitä syystä pennun menoa on jouduttu hieman rajoittamaan. Hienosti Uuno on onneksi tästäkin koettelemuksesta selvinnyt.

Pentu on ollut uskomattoman reipas ja fiksu nuori koira. Arki on alkanut sujumaan sen kanssa hienosti ja pohjaton ruokahalu on edelleen säilynyt. Julkisissa pentu liikkuu kuin vanha tekijä ja osaa rauhoittua koirahuoneeseen työpäivien ajaksi yksin tai kaverin kanssa.

Kaksi viikkoa sitten meillä oli ensimmäinen hallivuoro ja se sujui todella hienosti. Uunolla oli ohjelmassa lähinnä lepoalustan käyttöä ja ihan yleiseen halliympäristöön tutustumista. Pentu oli reipas ja todella rauhallinen huolimatta ympärillä agilityä harjoittelevista koirista.

Toinen kerta hallilla oli jo niin hieno että jaksoin ihan ihmetellä kuinka näin nuori pentu voi malttaa niin hyvin tehdä töitä ja rauhoittua. Harjoiteltiin Uunon kanssa kosketuskeppiä, esteen kiertoa, paikallaoloa ja putkea. Aina harjoitusten välissä taukoalustalle ja sinne poika rauhoittuu jo oikein hyvin ja välillä tarjoaa mattoa jo omasta aloitteestaan.

Tulevana sunnuntaina meillä on ensimmäinen yksityistunti, jossa lähdemme työstämään koiraohituksia ja kohteilla työskentelyä. Jännää, siitä sitten oma tarinansa.

 Yllä Uunon 11vk seisotus.

0 kommenttia: