Valjakkohommia

Rokilla on nyt takana neljät ohjatut vetotreenit. Kun järjellä ajattelee, niin eihän tuossa ajassa ihan älyttömästi ehdi kehittyä koiralla, joka ei ole kolmeen ikävuoteensa nähden tätä hommaa tehnyt kauheasti. Ollaan ehkä hieman malttamattomana testattu, kuinka se pojan kantti kestäisi juosta kärjessä tai vähän pidempää matkaa toisen perässä. Ei hyvä idea, sillä koiralla on vielä täysin hakusessa se, mitä ja miksi se on tekemässä.

Valjakkolajeihin soveltuu parhaiten koira, jolla on vahvat hermot, rautainen itsevarmuus, saalisvietti ja vahva into tehdä töitä ohjaajan kanssa. Pysähtyessäni miettimään Rokia tällä hetkellä ja verraten edellä mainitsemiini ominaisuuksiin, tekisi mieleni luovuttaa samalta istumalta. Tämä ajatus rassaa minua ihan älyttömästi. Aina ja iankaikkisesti ensimmäiset ajatukseni ovat tuon koiran puutteet: huonot hermot ja puutteellinen itsevarmuus. Tottakai nämä asiat pitää tiedostaa (jos ei tiedosta niin on kyllä jo aivokuollut), mutta pitääkö niiden aina olla ne ensimmäiset asiat mitkä harrastuksissa ja tekemisissä esiin tulee?

Vastaan nyt itselleni että valitettavasti kyllä pitää. Hermot ja itsevarmuus pitää koiran kasassa kaikessa sille uudessa ja vähänkin kuormittavassa tilanteessa. Niinpä hermorakenteen lujuus tulee esille harrastuskoiran kanssa vähän väliä, jos poistutaan yhtään sieltä omalta mukavuusalueelta. Eli toisinsanoen jos poistutaan ns "omalta kotipihalta" pahimmassa tapauksessa.

Rokin kanssa on tehty valtavasti töitä kaiken suhteen ja se on saanut paljon kuormitusta erilaisissa tilanteissa. Ei olla jääty niin sanotusti tuleen makaamaan, vaan oikeasti tehty ja kokeiltu löytyisikö meille se jokin yhteinen juttu mitä tehdä. Se on todella fyysinen koira, mutta sitä haittaa "vilkkaan mielikuvituksen" syndrooma. Keskittymiskyky on kuin ADHD diagnoosin saaneella lapsella, joka pomppii karkki- ja lelukaupassa. Ajatuksen juoksu kolmen minuutin aikana valjakkotreeneissä menee Rokilla näin:" Ai mamma sulla on jotkut sukset? Ai sauvatkin? Hau hau voinko päästä menemään. Oi tuolla on koira! Jahtaan sitä! Oho, mikä täällä maassa haisee? Ainiin maalissa on palkka!"

Nyt kun tuon kaiken energian, mikä menee milloin mihinkin turhaan, saisi focusoitua siihen maaliin juoksemiseen palkalle, niin mentäis varmaan aika lujaa. Meistä on hiottava kokonaisuus joka pelaa samaan maaliin. Koira ja ohjaaja, jotka molemmat tietävät mitä tekevät. Meidän kohdalla se vaatii paljon toistoa, rautalankaa ja vähän kuriakin. Mutta onnistuessaan meillä on superkivaa!

Rokista näkee, että tässä on sille sopivaa tekemistä, joka kuormittaa sitä tarpeeksi fyysisesti ja henkisesti. Fyysinen rasitus on auttanut sitä rentoutumaan myös mieleltään. Aiemmissa lajeissa olen huomannut sen kuormittuvan henkisesti paljon, mutta fyysinen kuormitus on ollut pienempää. Sen seurauksena minulla on ollut hihnalenkeillä fyysisessä energiassaan poukkoileva koira, joka on henkisesti väsynyt. Sellaisessa tilassa se mielikuvitus laukkaa turhan lujaa.

Tie tässä lajissa ei tule olemaan helppo, mutta sitäkin opettavaisempi meille molemmille.

Kamun kanssa on edelleen jatkettu canicross tyylisiä lenkkejä. Minun kanssani koira tekee vetolenkkejä ja mies menee enemmän vapaaseen tyyliin. Molemmat tykätään mennä Kamun kanssa juosten kun ohitukset ja hallinta sujuu hyvin. Kohta 10-vuotias koira jaksaa vielä mennä hyvällä draivilla ja nauttii yhteisistä hetkistä ilman kakaraa ihan täysin siemauksin.

Lue lisää

Mitä saavutimme vuonna 2018?

Päällimmäisenä vuodesta 2018 on jäänyt mieleen Kamun jälkeläisten huikea menestys näyttelykehissä ja luonnetestissä. Useina ylpeyden hetkinä koin myös haikeutta siitä, ettei minulla ollut mahdollisuutta ottaa yhtä näistä pennuista. Olen kuitenkin hyväksynyt asian ja äärettömän kiitollinen siitä, että voin seurata niiden elämää kovin tiiviisti. Kiitos kuluneesta vuodesta Oili ja lauma!

Omat koirani olivat todella terveitä tänä vuonna ja Rokinkin tassuvaiva pysyi siedettävällä tasolla. Harrastaminen oli aika vähällä oman lukemiseni vuoksi, mutta kohokohtiakin vuodesta löytyi. Suurin ilon aihe oli löytää todella hyvä kouluttaja Jyväskylän leiriltä, jonka kanssa jatkoimme loppuvuonna vielä Rokin ja minun suhteen kehittämistä.

Suurimpia oivalluksia koin loppuvuodesta juurikin Rokin ja minun harrastusrintamalla. Tottelevaisuuden hinkkaamisen lomassa usko koiraan ja itseeni alkoi rakoilla niin paljon, että minun oli pakko pysähtyä miettimään mitä olimmekaan tekemässä. Huomasin työntäväni koiraa tietynlaiseen muottiin, jonka olin sille mielessäni rakentanut. En suostunut hyväksymään tosiasioita siitä, ettemme menneet yhdessä eteenpäin kyseisen lajin parissa vaan koimme molemmat enemmänkin epäonnistumista ja itseinhoa.

Marraskuussa hankin kickbiken ja päätin tehdä jälleen sitä mitä rakastin - vauhtia. Pääsimme Rokin kanssa huipputiimiin treenaamaan ja se tie taitaa viedä mukanaan. Vaikka minulla ei ole valjakkolajeihin täysin optimaalinen rotu, uskon yksilöiden kykyihin. Tällä hetkellä minulle on tärkeintä se, että nautimme tästä yhteisestä tekemisestä niin hyvässä ja tiiviissä porukassa. Kiitos jo nyt Team We Run!

Kohokohtia vuodelta 2018

 

 

Lue lisää

Messukeskus 2018

Viikonloppuna juostiin jälleen messarissa, Suomen suurimmassa koiranäyttelyssä. Tällä kertaa omat koirat jäivät kotiin.  Minä vein kehään Rokin siskon Taikan ja sunnuntaina Kamun pojan Jedin. Kyllä oli rentouttavaa olla liikkeellä vain kameralaukkua kantaen, ilman painavia häkkejä ja nyssäköitä.

Lauantaina juostiin Taikan kanssa suomalaisella tuomarilla tuloksella AVO ERI4. Gentle Miracle`s oli lopuksi vielä ROP kasvattajaryhmä! Onnea Maarit.

Sunnuntaina saapuivat Oilin porukat ja kehään saatiin kolme upeaa Kamun jälkeiläistä viimeisimmästä pentueesta. Sain kunnian esittää Jedin (DO`s Complete Gentleman) sen toisessa virallisessa näyttelyssään. Hieman tutustuttiin toisiimme koiran kanssa ennen kehää ja eikun tositoimiin. Tämä mahtavan luonteen omaava nuorimies ei paljoa hätkähtänyt "mummoa" hihnan päässä, vaan liiteli rinnallani sulavin askelin.

Sulavat ja hienot liikkeet taisi huomata myös tuomari, sillä hän tuli jo ensimmäisen esiintymisen jälkeen sanomaan:"wau, tässä on parhaat liikkeet!". Niillä liikkeillä sitten juostiin loppuun saakka ja kyllä vaan sain olla ylpeä tästä isänsä pienestä kopiosta:

🏆ERI JUK 1 SA PU1 SERT VSP JV-18 ja V-18🏆

Olen vieläkin niin häkeltynyt tapahtuneesta, että tämä nuori mies tuli ja nappasi kaikki tittelit! Uskomaton menestys jatkui vielä, sillä Oilin toinen kasvatti vei myös narttujen junnutittelin. Kasvattajaryhmässä sijoituimme kolmanneksi Maaritin ollen jälleen ROP kasvattaja. 

Onnea ihan jokaiselle osallistuneelle ja erityisesti Julialle, joka luotti koiransi minun esitettäväksi. Sinulla on ihan superhieno koira, joka rakastaa kaikkia. 

Devoted One's Complete Gentleman "Jedi"

JUN ERI JUK 1 SA PU1 SERT VSP JV-18 V-18

Devoted One's Cosmic Glow "Bonny"
JUN ERI JUK 2 SA PN3 VARA-SERT

Devoted One's Cold As Ice "Kuura" (vasemmalla)

JUN ERI JUK 3
and
Devoted One KASV3

Lue lisää

Vetoharrastus

Valjakkourheilu on aina ollut lähellä sydäntäni, mutta koska pidän kovasti palvelukoiralajeista, ei minun rotuvalintani ole ollut oikea lajiin täydellisesti soveltuva vetokoira. Kamu vietti ison osan pentuajastaan tuttuni alaskanhuskyjen seassa kasvaen rekikoirien rinnalla välillä isossakin laumassa. Nämä koirat olivat pitkän matkan koiria, joiden joukossa (iäkkäämmät seniorit ja nuoret) Kamukin aikoinaan pääsi opettelemaan vetojuttuja.

Kova hinku oli nuorena tässäkin lajissa kisaurille, joten parit sprinttikisat kävin ajelemassa näillä konkarikoirilla, jokta toki oli treenattu pidemmälle matkalle. Sen kummempaa menestystä ei tässä lajissa tullut, mutta hurjasti kokemusta rikkaampana.

- Nuorten SM kisoissa  pronssia vuonna 2010 7,4km matkalla, aika 35min56s keskinopeus 24,71km/h
- Kahden päivän sprinttikisat 2011 (2x9,1km) sija 7 aika 43 min 39s keskinopeus 25,02km/h 

Missään vaiheessa ei palo tätä lajia kohtaan ole sammunut, mutta ympäristöolosuhteet ovat hieman rajoittaneet menoa. Oma reki tuli hankittua 2013 ja silloin tällöin nämä "vääränrotuiset" karvakaverit pääsivät urille. Etelään muuton jälkeen sulat maat miltein ympäri vuoden ovat rajoittaneet touhua.

Menneenä kesänä pääsin vauhdinhurmaan jälleen canicrossin ansiosta aloittaessani uudelleen kauan kadoksissa olleen juoksuharrastuksen Kamun kanssa. Oma kunto koheni hieman ja lenkit olivat jopa nautinnollisia pienellä masokistisuudella höystettynä.

Kamun ollessa jo seniori-ikäinen koira, katseeni on alkanut kohdistua pikkuhiljaa Rokin puoleen. Se on pienikokoinen uros, jonka ruumiinrakenne on yhtä virtaviivaa. Kevytrakenteinen koira, joka rakastaa juosta ja on kaikenlisäksi ihan äärettömän hyvä kiihtymään nollasta sataan. Miksipä en herättelisi kadoksissa ollutta vetoharrastustani tämän koiran kanssa? Tottiksen hinkkaaminen ja kaikki pilkunviilaus stressaa meitä molmepia enemmän ja vähemmän. Laji jossa saisi päästellä täysiä, voisi olla hyvää vastapainoa. 

Viime viikolla pitkään sulanmaankauteen tuli ratkaisu nimeltä kickbike. Tämän oivan kapistuksen hankin Kainpo Oy:lta, joka valmistaa myös kotimaisia vetoliinoja potkuttelijoiden ja juoksijoiden käyttöön. Liinat ovat kestävää tekoa, niiden pituus on optimaalinen ja jousto-osuus erittäin laadukas.

Tänään kävimme ottamassa testiajot Caisan ja Tuutin kanssa Keravan Keinukallioilla, jossa maastot olivat kyllä kohdallaan. Menoa ja meininkiä ei puuttunut, joten kyllä tämä tuntui ensikosketukselta oikein Rokille ja minulle sopivaksi yhteiseksi harrastukseksi muiden rinnalle. Tarkoituksena on treenata koira alusta saakka ihan tosissaan juoksemaan, joten ravi on "kirosana" näissä treeneissä.

 Tuutti odottaa lähtöä.

Video Rokin loppusuorasta.

Lue lisää

Luku-urakka etenee

Lukemista (lue laskemista) Mafylla on nyt takana kohta kuukauden verran. Fiilikset ovat olleet pääsääntöisesti hyvät, mutta välillä epätoivo nostelee päätään. Suurin syy epätoivoon on vatvoa mennyttä aikaa, kuinka huonosti olenkaan sen käyttänyt. Siihen on syynsä, miksi edelleen istun kotona lukemassa, enkä vaikkapa luennolla yliopistolla.

Fysiikan kanssa olen tehnyt kaikki virheet mitä ihminen voi tehdä. Ajatus ja oppiminen on puuttunut ihan täysin oman "hauki on kala" opiskelun rinnalta. Nyt sen ymmärtää kun pohjaa ei ole rakennettu kunnolla, niin ei se talo pystyssä pysy. EI sitten millän.

Vaikka kuinka olisi mahdollisuus itkeä omaa osaamattomuuttaan ja jossitella mennetitä, se ei auta tässä ja nyt. Nyt on uusi hakukerta ja se viimeinen. Sisään voi päästä, vaikket olisi koskaan fysiikasta kirjaakaan avannut. Nyt vain töihin.

Kemian suhteen asiani ovat paremmalla tolalla ja välillä ihan hymyilyttää kun laskut sujuvat. En missään nimessä kehu olevani tässäkään aineessa mikään hyvä, mutten toivotonkaan.

Suurin voimavarani on ollut opiskeluvalmentajani, joka soittelee kahden viikon välein. Ensimmäistä kertaa tuntuu, etten ole yksin tämän koko projektini kanssa. Hänen sanojaan lainaten "Koska sulla ei ole diagnosoitua aivovammaa niin pystyt siihen! Tehdään tämä kerran kunnolla niin enempää ei tarvita."


Nyt lasken niin paljon kuin ennätän ennen tammikuun ensimmäistä harjoituskoetta. Sitten lähden tekemään oman osaamiseni arviointia ihan oikeissa koetilanteissa. Sitä treeniä tarvitaan!

Lue lisää