perjantai 22. toukokuuta 2015

Vepekausi avattu


Eilen avattiin vepeily kausi Sipoossa HSKH:n treeniporukassa. Meitä oli yhteensä seitsämän naista treenassa eilisiltana ja sää muuttui iltaa kohti oikein aurinkoiseksi. Ranta oli mukavan siisti ja lajille suotuisa merenlahti. Yhdessätuumin kannettiin veneet ja poiut vesille, sitten vain treenaamaan. Otimme vuorotellen jokainen koirilleen muutaman liikkeen perätysten, ettei koirille tullut kuin yksi kierros itse treeniä. Näin oli mielestäni järkevä tehdä, koska se joudutti treenejä eikä koirien tarvinnut olla koko ajan likomärkänä.

Kamu oli intoa täynnä. Eilinen oli ensimmäinen kerta tälle vuotta kun se uimaan pääsi, joten odotukset eivät olleet kovin korkeat. Mutta mitäpä vielä, jätkä teki kaiken taas niin hienosti ja täynnä tarmoa. Veneenhaku ja veneestä hyppy sujuivat kuin vettä vain ja vientikin onnistui kaksi kertaa peräkkäin. En voi olla kuin tyytyväinen miten koira toimi täysin uudessa ympäristössä ja pitkän tauon jälkeen.

Saatiin koepaikka oman seuran kokeeseen, joka järjestetään maanantaina 8.6

Jokos muut hauvat ovat uskaltautuneet veteen?

3 kommenttia:

Jenny kirjoitti...

Me käytiin viime viikolla ekalla uittoreissulla ja veperyhmän tutustumiskerralla :) Nyt tiistaina aloitetaan säännölliset treenit.

Ronja kirjoitti...

Onpa kiva kuulla! Taisinkin katsoa pari kuvaa:) Missä treenaatte?

Unknown kirjoitti...

No toinen meidän hauvoista ei ole missään vaiheessa uintikautta lopettanutkaan :D Se "ei niin vesihullu" korkkasi viikko sitten uimakauden.