lauantai 11. marraskuuta 2017

Lemmikit, työ ja opiskelu. Onko se mahdoton yhtälö?




Usein minulta kysytään, että miten jaksat ja ehdit tehdä kaikkea? Kun on työ, koirat, lukeminen ja vielä parisuhdekin, niin jääkö kaikille aikaa tasapuolisesti. No ei jää. Mielestäni koirat ovat kokeneet suurimman muutoksen tässä kaikessa. Niiden arki on ollut enemmän sellaista seurakoiran arkea, eikä niinkään harrastuskaverin. Eli suomeksi sanottuna olen joutunut itse luopumaan omasta harrastamisestani eniten tämän kaiken keskellä. Myös läheiset ovat huomanneet, etten sovi mitään ylimääräistä menoa, vaan lukeminen on se pääpointti nyt.

Työ verottaa suureksi osaksi jaksamistani lukemisen suhteen. Aamuvuoron jälkeen lukeminen tuntuu puulta ja jaksan hädintuskin keskittyä katsomaan valmennuskurssin luentoja. Onneksi tähän auttaa hyvä aiheeseen perhtyminen ennen luentoa, koska muuten en saisi niistä kovinkaan paljoa irti. Ennen iltavuoroa hyvien yöunien jälkeen jaksan onneksi keskittyä noin kahdesta kolmeen tuntia ennen töiden alkua.

Parisuhteen osalta en koe niin huonoa omaatuntoa opiskeluistani kun toinenkin osapuoli opiskelee (työn ohella). Molemmilla on oma rytmi ja omat suunnitelmat, joiden tahtiin edetä. Välillä on huvittavaa, kun istumme eri huoneissa molemmat uppoutuneina omiin aiheisiinsa. Sitten aina huudellaan että "otatko kahvia tai syödäänkö?". Kerrassaan ihanteellinen tilanne ja auttaa jaksamaan. Toinen myös osaa sanoa, milloin olen paussin tarpeessa ja olisi tarpeen käydä vaikka lenkillä tai tehdä jotain muuta. 


Koirien arjessa harrastamattomuus näkyy lähinnä siten, ettei meillä ole suurempia tavotteita. Täysin mitään tekemättömänä eivät koirani missään tapauksessa ole, sillä minusta niiden perusoikeuksiin kuuluu muukin kuin syöminen ja lenkkeily.

Perusarjen rinnalle on ollut pakko keksiä aivotyötä, sillä Rokin pakka ei pysy kasassa pelkällä lenkkeilyllä. Kamulle passaisi ihan hyvin, että se saa nukkua sisällä ja käydä ulkoilemassa metsässä. Rokilla sellainen "peruskoiran" arki alkaa näkyä ei-toivottuna käytöksenä (haukkuminen, vinkuminen, yleinen sählääminen).

Niinpä poikien kanssa ollaan tehty ihan arkielämän juttuja. Ne saavat suurimman osan ruuastaan lenkillä, jolloin molempien kanssa teen vastaehdollistamista. Rokille naksuttelen ihan kaikesta: ohikävelevästä miehestä vastaan tuleviin lapsiin. Rauhallisesti katsominen on ollut käytösmalli, jota koiralta haluan. Se on alkanut toimia todella hyvin ja useimmiten äkkitilanteissakin koira vain katsoo kummallista juttua eikä ole ensimmäisenä kommentoimassa asiaa haukkumalla. Olen myös rohkaistunut lenkkeilemään vähän vilkkaammilla kaduilla, jossa tulee paljon koiria vastaan. Meillä on ollut hyvin tilaa väistää Rokin tarvitsemalle etäisyydelle ja selviytyä tilanteista ilman haukkumista.

Toinen aktiviteetti on nenätyöskentely, jota tehdään miltein päivittäin. Metsässä irti juostessaan pojat tekevät vuorotellen esimerkiksi hajustettujen käpyjen tai keppien etsimistä. Roki on kehittynyt keskittymisessään valtavasti ja malttaa olla myös odottava osapuoli kun Kamu tekee työtään. Tämä on todella suuri kehitysaskel pienen koiran elämässä.

Lopuksi viljelen pojille vielä osan päivittäisestä ruoka-annoksesta pitkin varvikkoa, josta saavat sitä sitten etsiskellä. 

Roki odottaa vuoroaan kiltisti.
Välillä pojat ovat päässeet ihan treenaamaankin, lähinnä vartalon hallintaa ja hyödyllisiä temppuja. Rokin kanssa työn alla ovat tällä hetkellä oikealle sivulle perusasentoon tulo ja oikealla seuraaminen. Myös puolenvaihtoja ollaan aloiteltu ja tuntuu välillä, että ohjaaja on enemmän sekaisin kuin koirat. Sitä vaan rutinoituu niin samoihin kaavoihin, että on sitten aivan pihalla kun täytyisikin tehdä jotain muutoksia omassa ohjaamisessa tai palkkaamisessa.

Yhteenvetona todettakoon, etten pidä tätä kaikkea mahdottomana. Tällä tahdilla kyllä tiedän, etten ihan kauhean kauan jaksaisi, mutta olen nyt päättänyt tämän olevan väliaikainen olotila. Vuoden alusta tahti töiden suhteen helpottuu ja pääpaino arjesta siirtyy opiskelulle. Toivotaan, että lopussa kiitos seisoo. 


Hyvää tulevaa isänpäivää kaikille ja muistakaa pitää huolta omasta jaksamisestanne!

3 kommenttia:

Luuhullut kirjoitti...

En osaisi kuvitella itseäni tuohon asemaan, tiedän että jaksaminen ja voimat lippuis hyvin pian. Mulla oli jo kesllä ihan äärettömän vaikea saada sovitettua työ, koirat, lapsi ja parisuhde, varsinkin niiden kymmentuntisten päivien jälkeen ei oikein jaksannut uhrata ajatustakaan millekkään... Työt loppui hetki sitten ja silti tuntuu, että 2,5v lapsen ja koitien kanssa on hirvee tasapainottelu, siihen vielä kun yrittää päälle olla edes jollain tasolla hyvä ja huomioiva vaimo.
Lapsi toki päiväkodissa joka helpottaa niinä päivinä mm. koirien kanssa harrastamista. Hatun nosto sinulle!

Ronja kirjoitti...

Kiitos, toivon toki todella, että tämä on väliaikainen elämäntilanne. Muutoin en varmaan jaksaisikaan. Onnekseni työnantaja joustaa ensi vuoden töissä ja saan panostaa täysillä pääsykokeeseen.

Kohti unelmia kirjoitti...

Uskot vain itseesi ja ponnistat. Kyllä jostain löytyy voimia, jos haluja on.Tsemppiä sinulle!