Parisen viikkoa sitten Kamun eturauhanen alkoi jälleen oireilla. Molempien astutusten jälkeen rauhanen on suurentunut ja pientä oireilua on ollut ilmassa. Ypozane on helpottanut oireisiin, mutta nyt kaikki tuli jotenkin voimakkaampana. Ensi kesälle sovittu pentue alkoi vilkkua päässäni kauhukuvina, sillä siihen olisi kuitenkin pitkä aika odottaa ja toisaalta se tulisi liian äkkiä millekkään hormonaaliselle lääkkeelle. Päätin antaa Kamulle aluksi kipulääkettä ja seurata tilannetta hetken. Pian huomasin sen olleen huono ratkaisu, sillä koirani kasvot olivat muuttuneet huolestuneen väsyneeksi ja kipeän oloisiksi.Oikeastaan se vain nukkui.
Muutama päivä sitten esinahan välistä alkoi tiputtaa verta ja pissaakin karkaili hieman lenkin jälkeen lattialle. Koira oli väsyneempi ja koko ajan kuuman tuntuinen. Viimeinen niitti oli torstaina pitkin rappukäytävää valunut verivana.
Minun ei tässä kohtaa tarvinnut kauan miettiä olisiko koirani terveys tärkeysjärjestyksessä ensimmäinen. Päätös oli tehtävä heti, sillä en halunnut, että paras ystävä elää tuollaisten kipujen kanssa.
Perjantaina töissä ultraäänilaitteen äärellä oireille tuli vahvistus, sillä eturauhanen oli laajentunut voimakkaasti ollen kauttaaltaan homogeeninen. Päätökseni olisi varmasti oikea.
Rakas työkaverini Teija suostui leikkaamaan Kamun oitis ja pääsin saliin steriiliksi avustajaksi Marican valvoessa koko toimenpiteen ajan anestesiaa. Kaikki sujui oikein mallikkaasti ja minä sain henkilökohtaista opastusta toimenpiteen eri vaiheista koko operaation ajan. Sekös vasta lukuintoa nostattaakin!
Kamu heräsi anestesiasta todella nopeasti ja tuntui saavan turvaa minun läsnäolostani heti herättyään. Aika tokkuraisena lähdettiin kotia kohti nukkumaan känni pois ja opettelemaan "tötteröpään" elämää. Kotona Roki ihmetteli enon vaisuutta ja olisi kovasti halunnut nuuhkutella kaikki paikat. Kamulla onkin tällä hetkellä kaulurin lisäksi haavapuku, vähentämässä Rokin kiinnostusta kriittisille alueille.
Vaikka olen todella haikeilla mielin tulevan kesän peruuntuneesta pentusuunnitelmasta, olen samalla myös tyytyväinen siihen, että tästä alkaa toipuminen, eikä tällainen kipu enää vaivaa koiraani. Olen onnellinen kaikista 13 jälkeläisestä, mitä koirallani on, vaikkei se ole mikään mittari minulle. Vaikkei Kamulla olisi jälkikasvua ollenkaan, se on silti paras koira minulle.
2 kommenttia:
Paranemisia Kamulle! Kerrothan sitten sen toipumisesta kastraatiosta, kun itsellänikin on kyseinen toimenpide vahvasti harkinnan alla. Minulla on nuori (3,5 v) koira, jonka eturauhanen on laajentunut kahdesti noin puolen vuoden välein ja mennyt hormonipiikillä (tardak) ohi. Ypozanea ei olla kokeiltu sen pitkän (6kk) varoajan vuoksi. Nyt minusta tuntuu, että sen eturauhanen saattaisi olla taas laajentunut ja pitäisi mennä lähiaikoina tutukimaan tilannetta. Olen kuitenkin vähän hukassa mitä tehdä, ehkä kastraatio olisi fiksuin ratkaisu, koska en voi loputtomasti antaa mitään hormonihoitoja ja jos se nyt olisi taas uusiutunut, niin se on jo aika mones kerta.. Kaikenlaiset kokemukset kastraation vaikutuksista Kamussa ja topumiseen kestävä aika kiinnostavat kovasti, joten olisi mukava jos voisit jakaa niitä täällä blogin puolella.
Hei!
Kirjoittelen varmasti toipumisesta ja havaittavista muutoksista tänne blogiin, kunhan sellaista ilmenee. Näin kaksi päivää leikkauksen jälkeen voin todeta, että ilmeisesti kivut ovat hellittäneet, sillä poika on muuttunut paljon pirteämmäksi ja on kovin iloinen taas. Tuntuu kuin se olisi nuortunut. <3
Jotenkin tuli ihan paha mieli siitä, että olin ehkä laittanut jotain väsymystä jo ikääntymisen piikkiin, vaikka ne saattoivat hyvinkin olla kipuja. :( Heti seuraavana päivänä leikkauksesta Kamu oli jo kovin pirteä ja ulkona yritti kovin ketterästi hamuilla jo keppejä, josko voisi leikkiä. Samoin pissaamine on ollut helppoa, jalka nousee ja merkkailee samalla tavoin kuin aiemminkin. Uskon, etä vanhemman uroksen niin sanotut tavat ei enää kastraation myötä muutu. :)
Lähetä kommentti