tiistai 19. marraskuuta 2019

Sateinen ja märkä syksy


Marraskuun pimeät ja sateiset päivät ovat kyllä tappaneet ulkoilu- ja treenimotivaation miltein täysin. Uunon kanssa ollaan tehty pientä olohuonetottista, lähinnä noutoa, luopumista ja perusasentoa. Käydään säännöllisesti Johannan yksityistunneilla ja hallilla treenaamassa agilityä. Silti minusta tuntuu, että edistyn tokon suhteen niin kauhean hitaasti. Tunne johtunee siitä, että nyt koiraa tulee koulutettua ilman houkuttelua ja tekninen osaaminen edellä. Silloin ei voi laittaa ns . "mutkia suoraksi" ja oppiminen onkin hieman hitaampaa. Toivottavasti näin kuitenkin saadaan aktiivisesti ajatteleva ja teknisesti hyvin suorittava tokokoira.

Uunon kanssa ollaan edelleen treenattu myös vetojuttuja ja viikko sitten otettiin ekat juoksupätkät jo ihan valjaiden kanssa niin, että ihminen juoksee perässä. Tosi hienosti juoksi palkalle joko minun tai mieheni luokse. Ilmottauduttiinkin jo Uunon kanssa marraskuun lopulla pidettävään canicross päivään, jossa saadaan varmasti hyvät vinkit tulevaan.


2 kommenttia:

Kristian Kittilä kirjoitti...

Olipa hyvä, että mainitsit tuon koiran perässä juoksemisen! Meilläkin tehty jo alkeita canicrossiin juoksemalla ruokakipolle, mutta en ollut tullut edes ajatelleeksi, että siinä samalla voisi totuttaa pentua jo siihen perässä juoksevaan ihmiseen.

Ronja kirjoitti...

Heippa!
Joo ehdottomasti voit harjoitella jo niin. Ajattelin juuri kirjoittaa meidän edellisestä treenistä tähän perään kokonaan oman postauksen niin saa paremman käsityksen millaista on meidän pentutreeni vetolajeihin :)