Syksyn etenemistä

Syksy on saapunut ja luonnon kauniit värit myös sen myötä. Innostukseni jäljestykseen nousee aina näin syksyn tullen ja nytkin olen jo kolmesti tehnyt verijälkeä poikien kanssa. Hauska nähdä miten erilaisia nämä koirat ovat tässäkin asiassa. Siinä missä Kamu porskuttaa tasaisen varmasti vailla minkäänlaisia apuja, Roki on hyvin ohjaaja pehmeä ja sellainen huolimattoman vilkas.

Roki on tosiaan tehnyt verijälkeä vasta tänän syksynä ensimmäisiä kertoja. Aluksi tein noin 800m jäljen, jossa desi verta laimennettuna puoleen litraan vettä. Ilman mitään sen kummempia makauksia tai muuta suoritettiin tämä jälki oikein kunniakkaasti läpi. Samoiten seuraava aika samantyyppinen, ehkä hieman pidempi.

Perjantaina kuitenkin innostuin tekemään reilusti pidemmän, miltein kahden kilometrin jäljen. Roki on ajanut pitkiä jälkiä ennenkin, joten oletin sen selviytyvän tästä ihan kunnialla. Reitti oli välillä metsäinen ja välillä sellaista niityn tyyppistä. Tuuli oli sopivan pehmeä ja tällä kertaa jälki vanheni reilun puolituntia.

Roki oli aika energisellä tuulella ja metsässä liikkui muitakin koiranulkoiluttajia. Jäljelle se lähti pienen alku rauhoittumisen jälkeen hyvin. Hetken päästä aloin miettiä, seurasiko Roki hetki sitten näkemäni koiran jälkeä vai oliko se oikeasti tekemälläni jäljellä. Jälkikäteen ajateltuna se ehkä teki vähän kumpaakin, sillä se pysähtyi merkkaamaan pari kertaa.

Noin jäljen puolessavälin ohitettuamme pientä puutarha-aluetta Roki sai kauhean raivohaukku episodin eräälle naiselle, joka tavalliseen tapaan kuokki kukkapenkkiä. Sain taas hävetä koiran kohtausta ja otin sen napakasti sivulle ja käskin lopettaa. Käytös alkoi ja loppui ihan yhtä nopeasti ja koira lähti taas työskentelemään hyvin. Itseäni tilanne jäi kalvamaan ja oikeasti olin hieman hermostunut. 

Loppumatkasta Roki hukkasi jäljen kaksi kertaa. Se meni kovin levottomaksi ja olin jo oppinut tunnistamaan sen huolestuneen mielentilan kun jälki hukkui. Koira alkaa hieman hutiloiden tarkastelemaan eri ilmansuuntia löytääkseen jälleen oikean hajun ja siinä kohtaa minun kannattaa olla vain rauhallisen kärsivällinen. Etsijäkoira hommien takia Roki on saanut käyttää myös ilmavainuaan (joka on sille kovin luontaista) ja se tekee hallaa hieman tällaiselle "maavainu lajille". Ainakin Kamuun verrattuna Roki hutiloi aina sillon kun se yrittää alkaa oikomaan ilmavainun avulla.

Loppujen lopuksi päästiin jäljen loppuun ihan hyvin, mutta kyllä mulle jäi vähän tahmea kuva koko jäljestä. Täytyneen tehdä helpompi tulevalla viikolla ja katsoa mihin suuntaan etenemme. Minulla on haaveissa viimeistään ensi keväänä aloittaa ihan puhdas metsäjälki pk-kokeita silmällä pitäen ja siksi Rokin täytyy nyt oppia menemään huolellisemmin nenä maassa.

⭐⭐⭐

Syksyn mittaan olen käynyt valokuvaamassa hieman muidenkin koiria kuin vain omiani. Todella piristävää kun on vähän erilaista perspektiiviä ja minulla uudistui tässä alkusyksyllä kameran runkokoin. Aiempi D3s:ni hajosi ja nyt tilalla on uusi Nikon D750. Hieman opetteluahan se vaatii mutta olen erittäin tyytyväinen tähän kevyempään runkoon, joka piirtää äärimmäisen tarkkaan. Tekstin lopussa muutama kuva teillekin näytille, asianomaisten luvalla tietenkin.

Lue lisää

Teoriasta käytäntöön

Tänään treenattiin pitkästä aikaa Saran ja Kiteen kanssa tutulla Heurekan nurmikentällä. Pääsin ensimmäistä kertaa Jyväskylän koulutuleirin jälkeen testaamaan Rokin kanssa käytännössä Satun antamia vinkkejä. Aloitin harjoitukset jo autosta tulo vaiheessa, joka on kentän laidalla Rokille vaikeaa. Kiihtymys ja piippaus alkaa jo kontin avatessa ja minun hermostuminen yleensä kovenee tässä tilanteessa.

Nyt päätin, että kun veräjä aukeaa, pyydän koiran istumaan. Sitten odotan niin kauan että se on hiljaa ja rauhallinen. Tämän jälkeen lupa poistua kontista ja jälleen istumaan auton viereen. Kun koira on rauhallinen ja katsoo minua, kehun ja annan pallon suuhun kannettavaksi.  Sitten mennään hetki kevyttä ravia ja lönkytellään vaan kantaen saalista. Tätä toistettiin joku neljä kertaa. Lopulta koira oli jo todella rauhallinen ja sai kantaa pallon kentälle asti.

Kentällä treenattiin seuraavalla tavalla ensimmäinen kierros: 

Koska ensimmäinen treeni meni kivasti, niin kokeilinpa sitten tottiskaaviota:

Tottispätkä meni oikein mallikkaasti, joten treenin tulos oli kyllä juuri se mitä toivoin. Epäkohtiin, kuten poikittamiseen alan puuttua myöhemmässä vaiheessa, kun saan aluksi ääntelyn pysymään kurissa. Luulen, että turhauma alkaa aika äkkiä tulla pintaan jos alan hiomaan poikittamista samalla kun pyrin oikeaan mielentilaan.

Lue lisää

Naksuholisti

Jokainen blogia pidempään seurannut tietää kuinka mielellään naksuttelen. Eikä siinä sinänsä mitään väärää, sillä itsekin pidän tätä kapistusta Luojan lykkynä koiran koulutusta ja oppimista ajatellen. Rokilla ja minulla on kuitenkin muodostunut naksuttimeen sellainen pakonomainen suhde, jota haluan vähän avata teille.

Roki on ehdollistettu heti seitsemän viikon iässä naksuttimelle ja sen koulutus on perustunut täysin positiiviseen vahvistamiseen. Olen sheipannut paljon koiran tekemisiä naksuttimella ja on ollut ilo seurata miten aktiivinen oppija koirasta on kehittynyt. Tällaisena hyvänmielen ja positiivisen koulutuksen välineenä klikkeri on mitä mainioin, mutta me ollaan menty nyt todella kauan miltein pelkästään naksutinkoulutuksella. Siitä on seurannut lieveilmiö.

Rokin remmirähjäilyn ollessa pahimmillaan ja kaikkien ei niin hyvienkin keinojen kokeilun jälkeen pääsin sukeltamaan vastaehdollistamisen ja LAT tekniikan maailmaan. Näihin kumpaankin on erittäin hyvä ottaa koulutuksellisesti mukaan naksutin. Palkkaaminen tulee helpottumaan totisesti kun pystyt klikkaamaan pienenkin onnistumisen siemenen sieltä koiran elekielestä ja käytöksestä. Ja näinhän me tehtiin ja edistyttiin roimasti. Koiran mielipide vastaantulevista alkoi muokkaantumaan paljon ja ruokaakin pystyi syömään kun pääkoppa ei käynyt enää niin kierroksilla.

Pikkuhiljaa huomasin naksuttimen roikkuvan kädessäni ihan jokaisella iltalenkilläkin. Se istui käteeni hyvin ja minulla oli tunne, että se oli kuin kaukosäädin, jolla ohjasin koiraani. Kätevää eikös? No, koirani oli myös "naksutin moodissa" koko ajan, sillä olihan se juuri se kiva vempain, jonka äänen kuullessaan saa palkkaa ja tekeminen oli itsessään kivaa. Eikä tässäkään kai mitään väärää sinänsä, mutta aloin miettimään jossain vaiheessa miksi en etene ohitustilanteissa? Olimme päässeet jo siihen pisteeseen, että kaukaa tulevat koirat eivät herättäneet kovinkaan suurta reaktiota Rokissa, vaan se pelaili minun kanssani LAT peliään. Kaikki yllättävät tilanteet haukuttiin sitten ihan huolella, koska eipä ollut eukko hihnan päässä naksuttelemassa niin äkkiä.

Kerroin tästä ongelmastani Satu Alasalmen koulutuksessa kaksi viikkoa sitten ja koin Ahaa-elämyksen. Olimme Rokin kanssa jumiutuneet tiettyyn vaiheeseen ohitustilanteessa: koira rekisteröi toisen koiran lähestymisen katsomalla koiraa, palkka tulee juurikin tästä rauhallisesta katsomisesta ja samalla klikkerin ääni nostaa hieman koiran kierroksia. Tämä sama toimintaketju on jatkunut kauan. Sitten kun äkkitilanne tulee, koiralla ei olekaan sitä "seuraavaa askelta" siihen käytösketjuun, koska on aina klikkailtu vaan siitä rauhallisesta katsomisesta, eikä odotettu kuinka koira sitten ratkoo tilanteen sen jälkeen.

Satu antoi kokeilu ehdotuksen tilanteeseemme: mitä jos lähtisin lenkille ihan vain ilman naksua, antaisin koiran katsoa koiraa/lasta/outoa kohdetta ja kehuisin omalla elekielelläni sitä vasta siinä vaiheessa kun se on katsonut kohteen ja todennut sen ihan neutraaliksi. Koira alkaisi pikkuhiljaa huomata, että hihnan toisesta päästä tulee rauhallinen hyväksyvä kehu käytökselle, mahdollisesti vähän etäisyyttä vastaantulevaan ja vaikkapa rauhallisesti jotain herkkua.

Nyt kun olen kokeillut kaksi viikkoa elämää lenkkipoluilla ilman naksutinta, tajuan olleeni siitä jopa riippuvainen. Koirani on keskittynyt aivan liikaa klikkerin ääneen, eikä niinkään siihen, millä mielellä minä olen. Eläin lukee kuitenkin ihmisen elekieltä aivan mielettömän paljon niin miksi ihmeessä emme käyttäisi sitä hyväksi? Roki on ollut täysin rento lenkeillä ja sille on vallan mainiosti riittänyt se, että olen ollut hartiat rentona ja silittänyt sitä esimerkiksi skeittarin pyyhältäessä ohi. Sen häntä ei ole enää noussut tötterölle palkkauksesta, koska klikkerin ääni on poissa. Mielentila on ollut rauhallinen ja rento, kuin pitkää matkaa jolkottelevalla sudella.

Naksutin tulee olemaan meille edelleen koulutusväline, mutta haluan sen jäävän enemmän temppujen opettamiseen ja sellaiseen pikkuhiomiseen. Tavallisissa arjen asioissa haluan vahvistaa suhdetta koiraan tajuamalla itsekin, että minä riitän koiralle vallan hyvin. En halua koiraa, joka odottaa vain naksuttimen ääntä, vaan koiran joka lukee minua ja minun elekieltäni.

Elämä koiran kanssa on niin paljon muutakin kuin pelkkää "temppujen" kouluttamista. Se on yhteistyötä, luottamusta ja tottelemista. Rokin kohdalla suhde minuun on lähtenyt vähän väärille raiteille jossakin vaiheessa, enemmän temppujen opettelu raiteelle. Sellainen minun elekielen lukeminen ja kuunteleminen on kadonnut naksuttelun taakse ja nyt haluan oikeasti panostaa siihen puoleen enemmän.

Olen kiitollinen, että joku ulkopuolinen näki tämän tilanteen, sillä itse tulee vähän niinkuin vauhtisokeaksi pitkässä juoksussa. Eihän sitä auta taas kun peiliin katsoa ja olla onnellinen kuitenkin siitä, että pystyy hyvin vastaanottamaan neuvoja. Olen myös työstänyt omaa pääkoppaa ennemminkin ajatuksella "minulla on hyvä koira joka kehittyy koko ajan" kuin sillä tavanomaisella "ei se osaa tätäkään ja se on yksi valuvirhe koko koira".

Lue lisää

Jyväskylän koulutusleiri

 Viime viikonloppu on vietetty vauhdikkaissa tunnelmissa Gentle Miracle`s C-pentujen koulutusleirillä Jyväskylässä. Koko osallistumiskööri majoittui mukavasti Ruuhipirtillä, josta oli sopivan lyhyt matka startata molempina päivinä koulutukentälle ja saunoa hyvien treenien päätteeksi. Koirat olivat majoitukseen erittäin tervetulleita ja niiden kanssa oli helppoa olla mökeissä ja Ruuhipirtin ympäristössä.

Ensimmäisenä todettaakoot kuinka hyvin Roki käyttäytyikään reissukoirana. Ei höpinöitä tai pöhinöitä yhdellekkään koiralle tai ihmiselle, hienoa!

Lauantaina pääsimme strattaamaan Satu Alasalmen koulutuksen kunnon teoriapläjäyksellä. Käytiin huoliellisesti läpi jokaisen ongelmaksi kokemia tilanteita ja perusteellinen katsaus myös koiran lajityypilliseen käyttäytymiseen. Oli todella avartavaa liittää koiran lajityypillistä saaliskäyttäytymistä oman koiran työskentelymoottoriin ja miettiä osasiko sitä oikeastaan edes tulkita omaa koiraansa aina oikein.

Suurimpaan keskiöön viikonloppuna nousi koira-omistaja suhde, joka oikeastaan oli kaiken arjen ja koulutuksen perusta. Sitä kummasti kuvittelee tällaisten asioiden olevan ihan peruskauraa, mutta kun tilannekohtaisesti alkaa pureutumaan ongelmiimme, niin kummasti se suhde asia sieltä vain aina nostaa päätään. Viikonlopun pohdintojen ja käytännön esimerkkien kautta olen tällä hetkellä sitä mieltä, että tottiskentällä Roki on työskennellyt täysin palkalle, ei minulle. Vaikka koirallani on ollut mielestäni hyvässä suhteessa rajat ja rakkautta, tottiskentillä siitä on kehkeytynyt oikein kunnon palkkapongari ja jopa tylysti palkkaa vaativa koira, jonka vireenhallinnassa on suuria puutteita.

Koira-omistaja suhde on päättymätön rakentaa, sitä voi kehittää koko koiran eliniän. Mielstäni lyhyesti kiteytettynä suhde on molemminpuolista luottamusta, oikeudenmukaisuutta ja yhdessä tekemistä. Tällä hetkellä "diagnosoin" oikeudenmukaisuuden ja yhdessä tekemisen menneen meillä jo pidempään metsään. En ole ollut tarpeeksi oikeudenmukainen siitä syystä, että kriteerini ja ohjeeni ovat olleet epäselvät erinäisissä koulutustilanteissa. Olen myös rakentanut koulutuspohjaa kovin palkkapainotteisesti nameilla ja palloilla, en niinkään yhdessä tekemisellä ja sillä, että minä mahdollistan koiralleni sen yhdssä tekemisen ja leikkimisen.

Kaikkea viikonloppuna oppimaani on vaikea pukea sanoiksi. Jokatapauksessa koen, että olen ollut koiralleni kuin "väline" viime aikoina. Naksutin on roikkunut kädessäni kuin kaukosäädin ja yleinen ylivireys on ollut arkipäivää. Olen opettanut koiralle enemmänkin temppuja joista saa konkreettista palkkaa (nami/saalis) kuin oikeasti tottelemista. Olen myös hermoilemalla paineistanut koiraa, joka vie sen helposti tilanteeseen jossa nupissa keittää vaan entisestään yli.

Roki on myös oppinut pongaamaan palkkoja ympäristöstään ja palkkautuu helposti esimerkiksi juoksemisesta ja liikkeestä yleensä. Koiran focus tekemisessä on valitettavasti ollut enimmäkseen palkassa, jota se on vaatinut minulta varsinkin tottiksen aikana ääntelyllä ja jopa tyrkkimällä nokkaansa palkkataskulle.

Olen unohtanut olla rento ja ohjaava. Olen vaatinut koiralta asioita menemällä painostavan kireäksi tai palkannut sitä palkalle tekemisestä, enkä niinkään yhteisestä kivasta ja tottelemisesta.

Toivottavasti koulutuksen videot kertovat hieman enemmän Rokin mielentilasta ja suuresta muutoksesta mikä saatiin koirassa aikaan alle vuorokaudessa. Ohjaajan rento olemus, hillitty palkkaaminen ja yhteinen tekeminen tekivät ihmeitä.

Aluksi kerroin, että olimme harjoitelleet rauhoittumista koiran kanssa "käy" asennolla, jolloin halusin koiran käyvän rennosti maate ja sen jälkeen pääsevän purkamaan esim patukalle tai pallolle. Näissä harjotteissa naksu oli aina ollut mukana ja koira kyllä osasi asennon tempun lailla, mutta oikeaa rauhoittumista ei tapahtunut jos vire pääsi liian korkeaksi.

Ekana päivänä kouluttaja halusi nähdä leikkiä ja suhdetta kentälle tultaessa, mutta koska Rokin ongelmat olivat vireenhallinnassa, katsottiin kuinka käy vieraalla kentällä kun pitäisikin rauhittua ennen leikkiä. No ylihän se keitti heti alkuunsa. 



Hieman epätoivoisin mielin lähdin seuraavaan koulutuspäivään, mutta pelko haihtui heti Sadun positiivisen asenteen myötä. Hän oli jo edellisenä iltana sanonut, että pitää Rokista kovin ja moottoria harrastuskentille ei ainakaan puutu. Muutamia koulutuksellisia epäkohtia korjaukseen ja suhdetta kuntoon niin kuulemma hyvä tulee.

Sotasuunnitelma oli valmis: minulla oli helposti palkkautuva koira, joka pysyi luona vieraallakin kentällä helposti, sillä sille oli selvää, että kaikki kiva tapahtuu kanssani. Nyt tarvittiin vain maltillinen palkkaus, rauhallisuutta, määrätietoista vaatimista koiran jo osaamille asioille ja yhteistyötä.

Noudatin tarkasti kouluttajan ohjeita, onnistuin oikeasti olemaan rento ja nautin tuon koiran kanssa joka hetkestä kentällä. Tässä tulos:




Kun koira oli saateltu autoon ja palasin kentälle kuulemaan arvion suorituksestamme, olin oikeasti herkistynyt. En ollut koskaan ollut näin tyytyväinen tämän koiran suoritukseen. Nyt se teki täysin 100 prosenttisesti hyvällä vireellä tarkkaa työtä ja vain minulle. Yhteinen tekeminen oli focus, eikä niinkään pallo. Palkkaus tuli sosiaalisen palkan jälkeen ja siitäkin nautittiin yhdessä. Ei mitään revitystä vaan ihan vain pallo suuhun ja yhteistä hölkkää. Niin moni asia loksahti paikoilleen ja tuntui, että tässä on nyt eväitä jatkaa eteenpäin.

Lue lisää

Saako koiran turkin ajella kesäksi?

Koiran turkin ajelu puhuttaa lähes joka kesä: mielipiteet jakavat ihmisiä ja tunteet kuumuvat välillä liiaksikin. Mielestäni maalaisjärki on tässä(kin) asiassa se varmin keino välttää ylilyönnit.

Useilla roduilla turkin runsaus on lähinnä ulkonäköseikka, eikä niinkään alkuperäinen käyttötarkoitus. Toki on rotuja, joiden alkuperäinen ulkomuoto on runsasturkkinen, mutta vastaako tämän päivän geenipooli enää alkuperää? Mieleeni tulee ainakin pitkäkarvainen collie, joka ei enää juurikaan muistuta eleganttia "Lassie" tyypin collieta raskaassa turkissaan, vaan ennemminkin näyttelyihin jalostettua "karvamallia". On myös hyvä miettiä käyttääkö koira turkkiaan siihen alunperin vaadittavaan käyttötarkoitukseen, kuten paimentamiseen vaativissa olosuhteissa.

Jokainen voi itse miettiä onko tällaisen paksuturkkisen koiran helpompi olla turkkinsa kanssa vai ilman, kun varjossa elohopea kohoaa yli 30 asteen.

Itse en ole koskaan aiemmin ajanut koiran karvoja kesäksi. Olen pitänyt valkkaria sen verran "kevytkarvaisena" rotuna, etten ole nähnyt tarpeelliseksi heiluttaa leikkuukonetta karvojen suuntaan. Olosuhteet ovat olleet myös koiralle mukavat, joten mitäpä sitä suotta ajamaan.

Muutama viikko sitten aloin oikeasti jo vähän huolestua Kamun vetelästä olemuksesta. Se ei oikeastaan jaksanut juuri muuta kuin nukkua ja läähättää. Iltamyöhään tehdyt juoksulenkit (kastelin sen vieläpä kylmällä vedellä) ei oikein innostanut koiraa, vaikka se oli tottunut menijä metsäpoluilla. Tottakai tiedostin ilman lämpötilan olevan tavallista kesää kuumempi, mutta jotenkin silti epäilin pelkän helteen aiheuttavan koirassa noin voimakasta väsymystä.

Varmuuden vuoksi kuvasin herran selän ja kyynärät töissä, jotta voin ainakin poissulkea kivut. Kuvissa ei ollut mitään huonoa sanottavaa, joten mistään nivelrikosta tai muusta luustoon liittyvästä kivusta ei varmastikaan ollut kyse. Laseroin koiran vielä tutkimusten päätteeksi ja lihasten vetristämiseksi.

Päätös turkin ajeluun oli siis helppo tehdä. Koira oli silminnähden onnellinen kun pääsi karvoistaan, joita irtosi koneella lähes jätesäkillisen verran. Olin yllättynyt kuinka tiheäksi pohjavilla olikaan muuttunut kastaarion jälkeen, joten eipä ihme jos on vähän kuuma ollut. Rokiin verrattuna pohjavilla oli muuttunut jo pehmeäksi ja sitä oli paljon.

Nyt karvojen ajelusta on kulunut noin viikko ja Kamu on ollut todella pirteä. Hilpeyttä on luonut pojan leinoja-look, mutta kyllä se on ollut sen arvoinen. Leikatulla koiralla on riskinsä, että karvan laatu muuttuu turkin ajelun myötä entistä pehmeämmäksi, mutta murehditaan sitä sitten jos näin käy.

Jos harkitset koirasi turkin leikkaamista kesäksi:

•  Muista käyttää tarpeeksi pitkää terää ettet vahingossakaan leikkaa karvaa liian lyhyeksi.
• Turkkia on jäätävä sen verran, että se suojaa koiran ihoa auringon seteilyltä.
• Muista kammata kasvavaa turkkia säännöllisesti, jottei se takkuunnu pahasti kasvuvaiheessaan.
• Ajelussa on riskinsä, ettei karva kasva samanlaatuisena takaisin.
• Varsinkin leikatun koiran pohjavilla on yleensä pehmeä ja tiheä, joten karvojen leikkaaminen tai ainakin ohentaminen varmasti helpottaa kuumana kesänä. 
• Jos et halua ajaa koko turkkia, myös mahanalusen ja rinnan ajaminen helpottaa koirasi oloa.
• Olon helpottamiseksi on muitakin keinoja kuin karvojen ajeleminen. Viilennysalustat, jäädytetyt pyyhkeet ja koiran kastelu ovat esimerkkejä kesällä hyödyllisestä viilennyksestä.
• Kun olet ajanut koirasi turkin lyhyemmäksi, kannattaa lemmikki pestä kunnolla ajelun jälkeen. Pienet tikkukarvat saattavat muuten jäädä kutittamaan ikävästi. 
• Turkkia ei kannata ajaa, jos koiraa on tarkoitus käyttää näyttelyissä.

Lue lisää